FREEDOM IN CHRIST - VAPAUS KRISTUKSESSA

I was born into a Salvation Army family as a child of Finnish officers and brought up to believe in God and the power of prayer. I was present with my parents in many of the activities they were involved in as officers. Those days were difficult financially and the premises in which to conduct the work was far from what it is today. Yet, I can recall the happiness my dad and mum shared in fulfilling their calling. I remember the joy they had as God blessed their work in the corps with a great revival. I suppose all officers hope and pray for a similar experience due to their commitment to God's great plan of salvation.

At the same time as seeing my parents labour in witnessing to, and serving others, we three children were brought up by what can best be described as a list of what's allowed and what's forbidden. Not that I fault my parents for this, it has followed and served me well to this day. I recall that while still in my teens, and very active in the Army, I felt I wasn't able to live like other youngsters, even those in the Army. If I did or said something which wasn't allowed I soon heard; "You are the daughter of officers”! In a small territory like ours is, I heard it much too often. I would have liked to shout out;l “I'm not the officer, my parents are!” I didn't do it thought as I was afraid of the reaction it would bring.

When I grew older I had an opportunity to move to London on my own. Even then, though I tried my own way, all of the things instilled in me from my childhood and teens affected my life to a great extent. I soon realized that the Army was my Church, my home, and I ended up in International Training College. Some of most treasured memories are from those days, yet I sensed something troubling my spirit, deep inside me, though I did't know where the pain emanated from.... Only now, years and years later, when decades have passed do I realize it was a type of psychological bondage resulting from the early years of my officers' child life. I know other OK's (officer's kid) who share and speak of a similar angst.

I resigned my rank, got married and had my three lovely children, and tried to make my list of 'do's' and 'don'ts' a bit less stringent and foreboding. I remained active in the SA Sunday school, Home League until in that tiny corps of ours something very bad happened due to our CO. At the same time my divorce was granted and ever since I haven't been active in the Army.

I feel I've paid a very high prize for leaving my officership. My calling was to to be an officer; it has never left me! My calling was to proclaim the good news of the gospel, and to do so in the Army. I soon learned, as a young officer, that my work was to filled with other things, I hardly had time to prepare for the the meetings. I suppose because of this I turned my back on my calling; I felt inadequate for the task and expectations. More training and support might have made all the difference.

Today, as I'm on my own I have had time to pray, to ask my God to show what is wrong deep down in my heart. Yes, I learned it was those 'do's' and 'don'ts'. I've prayed for a release through the freedom of Christ, to fill my heart in a way I have never known. I've leaned into the promises of God, and He hasn't let down. I've come to know that the words of the Sunday School chorus my mother taught me are true; 'Every promise in the book is true, I believe them - Do you?' The childhood bondage, the rules and imposed laws, have been cut, and I'm free, free to listen and obey where He wants to lead me.

I don't have negative memories of my parents, that was the way to bring up kids those days. They did what they felt was the best for us. I thank them as they taught me the power of prayer, and faith in God.

Now I know how so many people around me are in bondage, the bondage of making Christ in their lives suitable for SA meetings. How can I help them to know Christ is the Lord of every moment of the day? How can I help people to let Jesus brake the bondage to allow them to live in the full freedom that is Christ, in here and now?

May God give me a wisdom to perhaps not to speak so much, but to radiate, and witness through my living the Christ who has liberated me- He Who set me free

My family celebrated my graduation from College
Marja-Terttu Talvisalmi
Former Officer
Finland



VAPAUS KRISTUKSESSA
Synnyin Pelastusarmeijalais perheeseen. Minut kasvatettiin uskomaan Jumalaan ja rukoukseen. Olin vanhempieni mukana monissa upseerin arkisissa tehtävissä. Noihin aikoihin olosuhteet olivat erittäin vaikeita verrattuna tähän päivään. Kuitenkin muistan sen ilon jolla vanhempani suorittivat kutsumustehtäväänsä. Ilo jonka he kokivat. Kun erääseen osastoon tuli herätyksen aalto. Sitä varmaan jokainen upseeri toivoisi saavansa kokea.

Samaan aikaan meidät lapset kasvatettiin melkeinpä listan kanssa siitä mikä oli oikein mikä väärin. En soimaa vanhempiani sanoessani tuon kahleen seuranneen minua lähes tähän päivään asti. Teininä, aktiivina Armeijassa ei todellakaan ollut mahdollisuutta elää nuoren elämää, edes sellaista kun Armeijaan kuuluvilla nuorilla oli. Jos sanoin tai tein jotain epäkorrektia, pian kuulin “upseerin tytär ja toimit noin!” Tällaisessa pienessä terrotoriassa, jossa kaikki tuntevat kaikki, tuon toteajuksen kuuli aivan liian usein.

Nuorena aikuisena minulla oli mahdollisuus muuttaa Lontooseen yksin. Vaikka kokeilinkin omien jalkojeni kantavuutta, nuo lapsuuden ja teini-iän kokemukset kulkivat mukanani. Pian kuitenkin tajusin Armeijan olevan kirkkoni ja kotini. Päädyin Kansainväliseen Upseerikouluun ja monet ihanat muistot kumpuaa noilta ajoilta. Kuitenkin silloinkin tuo sama Asia kulki mukanani, vaikken silloin kyennytkään osoittamaan kipeää kohtaa sisälläni. Vasta NYT vuosien ja vuosien jälkeen tiedän sen olleen tuon kahleen lapsuudestani.

Erosin upseerin tehtävästäni, menin naimisiin ja sain kolme ihanaa lasta. Kovin yritin olla laittamatta heille liian jyrkkiä käskyjä ja kieltoja. Lähes koko ajan Olin aktiivinen ensin Pyhäkoulussa, myöhemmin Kotiliiton parissa.. Kunnes pienessä osastossamme tapahtui jotain pahaa upseeriimme liittyen. Se ja avioeroni erotti minuy Armeijasta, enkä sen jälkeen ole ollut aktiivi Armeijassa.

Tunnen maksaneeni kovan hinnan upseerintehtävästäni luopumisesta. Kutsumukseni oli Upseeri, julistaa Sanaa, tehdä se Arneijan riveissä. Hyvin pian nuorena upseerina huomasin muiden arkisten töiden viecän aikaani niin ettei tahtonut löytyä sitä kokouksien valmistelua varten, Pitkälti tämän tähden käänsin selkäni kutsumukselleni.

Kun jälleen asun yksin minulla on ollut aikaa viipyä rukouksessa ja pyytää Jumalaa osoittamaan mikä todella on tuon sisäisen pahoinvoinnin syy.Hän näytti minulle nuo kiellot ja käskyt. Olen pyytänyt saada kokea Kristuksen antaman vapauden sellaisella tavalla jota en aikaisemmin ole kokenut. Olen nojautunut Hänen lupauksiinsa, eikä Hän ole pettänyt. Kahleet ovat katkaistut ja olen vapaa, vapaa kuuntelemaan minne Hän haluaa minut johtaa.Standing

En soimaa vanhempia. Noihin aikaan tapa kasvattaa uskovassa kodissa oli tuollainen. Vanhempani tekivät sen minkä kokivat parhaimmaksi tavaksi. Kiitän heitä siitä, että he opettivat uskomaan Jumalaan, uskomaan rukoukseen.

Nyt tiedän ympärilläni elävän ihmisiä joilla on kahleita. Kahle jolla he yrittävät tehdä uskostaan salonkikelpoista kokouksiin. Kuinka voisin auttaa heitä huomaamaan kuinka Kristus on joka hetken Herra. Kuinka voisin osoittaa heille Kristusta joka katkaisee kahleen joka sitoo elämästä Jeesusta arjessa. Antakoon Jumala minulle viisautta, ei ehkä puhua niin paljon, mutta elää ja kirkastaa Vapahtajaa joka on tehnyt minusta vapaan.